tassu2.gifSivut perustettu 12.6.2008

Kuulumisia

21.1.2012 Uusi vuosi, vanhat kujeet...

Hiihtämään on vihdoin taas päästy. Koitetaan useamman kerran viikossa päästä suksille. Tai oikeemmin en kait juurikaan voi hiihtämisestä ees puhua, vaan laskettelen suksineni vaan koirien perässä ja koitan kestää pystyssä. Kolme innokasta jämtiä eteen ja sitten mennään. Meno on oikeastaan aika lepposaa muutaman sadan innokkaan alkumetrin jälkeen. Nimittäon ne ekat sadat metrit oikeesti mennään eikä meinata, semmosella juoksukilpailu meiningillä, että pakarat paukkuu.

Sakut ovat olleet viikonloppusin metillä. Ja toki on saalistakin tullu. Jokunen supi ja mäyrä on saatu. Hetan purukalusto on ollu kovilla ja pari kulmuria on lohjennu. Onneksi muuta suurempaa ei ole sattunut. Toki kurjia noi hammasjututkin, mutta mikäs teet jos neiti on lintsannu siitä jonosta, kun hammasluuta jaettiin. Ihan pennusta asti on Hetalla ollut sisaruksiaan heikommat hampaat.

 

13.12.2011 Jahtikausi hirvijahtien osalta pulkassa! Vielä ehditään hirvikoirien kanssa jokusen kerran mettään ennen vuoden vaihdetta. Ei ihan suunnitelmien mukaan menny, eikä ihan yhtä tuloksekas ollu tämä kausi kun oli viime vuosi. Epun rilli kuumeni monta kertaa ja pomo rillasi entiseen malliin. Epulle kuitenkin 8 kaatoa. Tiitulle asetetut tavotteet ja toiveet eivät myöskään toteutuneet ihan niin kun oli suunniteltu, mutta ensi syksynä jatketaan sitten uudella innolla. Ja varmasti uusin odotuksin.

Mustien kanssa vasta alotellaan. Viime viikonloppuna Kati sai supilta pikkusen turpiin ja nyt on muori huililla hetken. Onneksi oli Heta paikkaamassa ja supi pirulainen saatiin pois. 

Harjuniittyläiset alkaa pikku hiljaa rauhottua joulun viettoon ja valmistautua vastaanottamaan uutta vuotta 2012. Mukavaa joulun aikaan kaikille ja kiitos mukavista hetkistä ja jahtireissuista kaikille vuonna 2011!

 

 

lautal_web.gif

 

6.12.2011 Mustat likat pitkästä aikaa hommiin! Kyllä tätä on ootettukin! Meinas Kati (entinen Paksu) hoikkeliini siis nykyään, kyllä revetä liitoksistaan, kun mamma kaivelikin aamupissin jälkeen kuljetusboxia esille. Oli muijat pikkusen into pinkeellään. Henkka lähti Kepan kanssa pesille. Ja hyvin oli meidän likoilla tiedot ja taidot muistissa ja hallinnassa. Kummallekin 2 supia.

3.12.2011 Laura oli Tiitun kanssa metässä ja neiti haukutteli hienosti elämänsä pisimmän haukun. Tiitu haukkui yli tunnin lehmää! Ja mikä haukkuääni! Kyllä napakasti pisteli. On just semmonen haukkuääni, niin kun meinasin että tommosella takakireellää muijalla pitääkin olla :)! Nyt sitten jatkoa oottaman.

 

lautal_web.gif

 

4-6.11.2011 viikonloppuna Harjuniityssä hulinaa!

Harjuniityn Härski tuli viikonlopun viettoon ja perjantaina oltiin narttujen etelän lohkon valintakokeessa Valkealassa. Allekirjottanut sihteerinä ja Härski koiranohjaajana. Ehtivätpä äijät vielä perjantaina supijahtiinkin. Nappasivat valtavan lihavan supin. Oikea possu, jolla painoa karvan auki 13 kg! Melkomoinen lyllerö :).

Lauantaina Henkka, Härski, Eppu ja Tiitu olivat hirvijahdissa Luumäellä. Henkka kaatoi Epulle vasan. Tiitu ei ole kovin vakuuttavia töitä tehny kertaakaan. Liekö juoksujen jälkeinen hormoonimyrsky sekotellu likan päätä, ettei se taho irrota hakemaan jalanjuuresta paria sataa metriä kauemmaksi. Henkka oli kuitenkin lähtenyt taas kerran Tiitulla haettamaan ja mikä reissu siitä tulikaan! Parivaljakko oli törmänny metässä todellisiin "kennelhirviin". Tiitu oli mennyt hirvien luo ja haukkunut ja pyörinyt niiden ympärillä ja hirvet olivat vaan rauhallisena pysyneet paikallaan, vaikka olivat Henkankin nähneet ja haistaneet. Parisenkymmentä minuuttia oli neiti hirvien ympäri pyörinyt ja haukkua mosautellut ja sitten mentiin. Uskomatonta munkkia, että hirvet lähtivät passiketjun suuntaan, josta Tiitulle kaadetiin eka vasa! Jippii - nyt on piä auki! Nyt sitten mielenkiinnolla oottamaan ensi viikonloppua ja seuraavia mettäreissuja, että nähdään rohkaisiko tämä kokemus koiraa eteenpäin. Sunnuntaina taas Savitaipaleella hirvijahdissa, jossa kaatui vasa. 

 

lautal_web.gif

 

1.11.2011 Syksy menee kovaa kyytiä eteenpäin, enkä taho saaha laitettua sivuille ensimmäistäkään juttua tai kuvaa - höh. Hirvimetällä ollaan oltu joka ikinen viikonloppu jos jonkinlaisella kokoonpanolla. Epun jalka on onneksi olosuhteisiin nähden parhaassa mahollisessa kunnossa ja mettäkin maistuu ukolle, joten siinä mielessä hommat hyvin pulkassa. Hirviä vaan ei taho syystä tai toisesta löytyä koiran eteen. Viime viikonloppuna haetettiin neljällä koiralla melkolailla, mutta tyhjää. Tämän syksyn saldo Epulle tässä kohtaa syksyä 2 isoa ja 1 vasa. 

Tiitun alku syksyn sotki juoksut, jotka onneksi nyt ohi. On siinä kumma neiti, kun tekasi noin niin kun metästyskauden kunniaksi tän vuoden kolmannet juoksunsa. Hoh, hoijaa noita narttuja. 

Henkka & Heta ja Kepa & Hulina & Turo ja pikku Rudi olivat nuorten eräleirillä syyslomaviikolla esittelemässä nuorisolle luolametsästystä ja koiria. Ja pääsivät lapset näkemään luolakoirien työskentelyäkin, kun saaliina Kepan koirille supi ja Hetalle mäyrä.

Luca on päässyt sorsia noutamaan useampaan otteeseen syksyn aikana. Kotimaisemissa on ollu poika töissä ja ihan ok noutojakin on tullut, kun malttia vaan löytyy. Tahtoo helposti lipsahtaa liiaksi intoiluksi äijät hommat ja sitten menee meininki töhöilyksi.

 

lautal_web.gif 

 

1.10.2011 Uusi kausi korkattu! Henkka ja Eppu oli pyydetty naapuriseuran jahtiin mukaan. Henkka kaato Epulle parin tunnin haukun jälkeen 6-piikkisen sonnin.

Oman seuran hirvijahti alkaa 15.10. Epun jalka on taas oireillut rajumman päälle. Hierontaa, kipulääkettä ja lepäämistä viikolla. Toivottavasti menee kotikostein tälle kertaa ohi.

 

lautal_web.gif

 

5.9.2011 Toipilaita on nyt kaksin kappalein taas talossa.

Pitkän ja perusteellisen pohdinnan jälkeen päätettiin poistattaa Hetalta kohtu. Sillä on ollu ihan järkkyjä valeraskauksia ja hormoonimyrskyjä ja se ei ole kivaa kellekkään. Ei varsinkaan Hetalle itelleen. Juoksujen aikana ja jälkeenkin se hoitelee millon mitäkin. Kantelee leluja ja tavaroita suussaan ja työntelee niitä nisilleen ja alleen. Vahtii "lapsiaan". Hoitaa öisin jopa Lauraa! Nisät on kovasti turvoksissa ja niistä tihkuu maitoa. Voi vaan kuvitella, miten kova vauvakuume sillä on ollu. Kyllä minä naisena ja äitinä ymmärrän ja tiedänkin sen taudin :)! Nyt on leikkauksen jäliltä vatsassa jokunen tikki ja kohta päästää jo tikkien poistoon. Ihan uskomatonta, mutta kauluria ei ole tarvinnut käyttää ollenkaan ja haava on saanut parantua ihan rauhassa! Ja se on tietty helpottanut koiran omaa oloa ja meidän kaikkien arkea. 

Toinen toipilas on Eppu. Eppu pääsi alottelemaan uutta kautta ja hienosti alottikin. Eipä ollu äijän taito ruostunut sitten viime syksyn. Henkka päästi Luumäellä Epun mettään ja pomo haki vain 20 min. kun haukku alkoi. Mosautteli niin tuttuun tapaansa taas :). Haukutteli ekalla kerralla vajaat kuusi tuntia. Henkka riisui liivejä yöllä pois ja huomasi Epulla suuren, miehen nyrkin kokoisen patin oikean etulavan yläreunassa, melkein kaulalla. Ei kummosta nirhaumaa tms. jälkeä. Ei kipeä tunnusteltaessa. Eipä uskallettu riskeerata mitää ja lääkärille oli ukko vietävä näytille.Diaknoosi oli, että mitä luultavammin se on törmännyt tosi kovalla vauhdilla johonkin. Ja sen vuoksi kudokseen on kertynyt aivan valtavan suuri nestepatti. Ei avattu tai punkteerattu, vaikka Eppu muistuttaa Notre Damen kellonsoittajaa kyttyröineen...:). No, onneksi ei tällä kertaa vakavempaa ja uusi kausi saa jatkua ihan normisti. Kyttyrän pitäisi hävitä itekseen.

lautal_web.gif

 

24.8.2011 Huh, mitä hulinaan taas viikonloppuna Harjuniityssä! Ohjemaa vaikka muille jakaa...

Kouvolan näyttelystä balsamia meidän "näyttely haavoille", kun Laura pokkas Tiitun kanssa parivaljakon toisessa virallisessa näyttelyssä jo toisen sertin! Ja Tiitu oli vielä VSP! Taas kerran olin kehän reunalla kameroineni ihmettelemässä Lauran aivan uskomatonta rauhallisuutta ja upeastakin upemapaa koiran esittämistä. Huh, huh!  Tuomari kehui kovin, kuinka Laura voikin osata "rakentaa" koiran ihan huipusti tuomarin eteen arvosteltavaksi. Sitä minäkin kyllä ihmettelin, vaikka jatkuvasti seuraan treenausta, eikä se mielestäni sen ihmeellisemmältä näytä. Nyt sitten Tiitu on sivussa näyttelyhommista ainakin ensi kevääseen, kunnes täyttää 2-vuotta ja voi sitten sen jälkeen ottaa vastaan kolmannen sertinsä ja toivottavasti sitten joskus myöhemmin valioitua.

Lucan Kouvolan näyttely tosiaan jäi väliin pikku taistelun takia. Silmä on parantunut hyvin, vaikka aika rumalle näyttääkin. Ainakin vielä. Silmän hyvän paranemisen takia Luca pääsi sorsatuksen alotukseen, johon sännättiin suoraan näyttelystä. Voi sitä intoa, niin isännillä kun koirallakin!! Ja pääsihän äijä noutohommiin. Nouti viikonlopun aikan useamman tirppanan.

Henkka lähtee alottelemaan haukutushommia Tiitun kanssa Luumäelle. Todella mielenkiintonen syksy alkamassa ja tulossa entenkin Tiitua ajatellen. Viime kausi jäi kesken sen kanssa lumitilanteen takia.

 

lautal_web.gif

 

11.8.2011 Ompa vilahtanut kesäkuukaudet pian. Ja syksy on jo ihan nurkan takana. Ja tietysti uutta metästyskautta kovasti jo ootellaan. Kunto pitäs alkaa olla jämteillä pikku hiljaa kohillaan. On tietysti uitu vähintää kerta päivässä ja kuumimmilla helteille useamminkin. Lenkkeily on jäänyt lämpimien ilmojen takia melkolailla kokonaan.

Luca on pitänyt jäljestyksestä vapaata ja toivottavasti "kasvatellut" päänuppiaan. Kokeillaan ensi vuonna tätä lajia sitten sen kanssa uudelleen. Kesän aikana Laura treenasi Lucan kanssa noutoa ja saikin Lucan oppimaan, että se tuo noudon käteen asti. Kiitos taas kerran hyvistä neuvoista Seppälän Villelle :). Spanieleiden vesikokeessa käytiin menestyksellä 7.8. Elimäellä. Lucalle saatiin myöhemmin syksyllä järjesettävää metästyskoetta varten ekat kolme pistettä, jotka se sai Lauran kanssa täydellisesti onnistuneesta vesikokeesta. Hyvä meidän joukkue :)!

Lucan kanssa oli tarkotus osallistua Kouvolan näyttelyyn ja sorsastuksen alotukseenkin 20.8, mutta herran piti mennä pullistelemaan pomolle...Että voi äijä luulla ittestään ihan hiukan liikoja, eikä sillä näytä olevan itsesuojelu vaistoa ensinkään. Että alkaa nyt laumanjohtajalle näyttää kaapin paikkaa. No, juu - tuhoon tuomittu yritys! Nyt sitten siitä riekkumisesta muistuttaa yksi tikki silmäkulmassa. Ja näyttely ja sorsajahti unohettu. Nyt ootellaan silmäkulman parantumista ja sorsaan pääsyä sitten myöhemmin. Tää on niin tätä aina joskus, kun asiat mene niin kun on ite suunnitellu. Mutta onneksi talosta löytyy varanoutaja. Heta pikkuinen pääseekin sorsastuksen alotukseen paikkaamaan Lucaa aamu- ja iltalennolle. Ei kyllä vauhtia ja äksöniä tule alotuksesta puuttumaan, kun Hetsuppi lähtee kehiin :)! Mutta näillä mennään nyt, ei auta harmittelut tai voivottelut.

 

 

 

19.6.2011 Voi kesä, voi kesä! Ihanaa, että taas tulit! Mutta, mutta... kiirettä sinne ja tänne, ettei ehdi sivuja päivitellä!

Harjuniityn normi kesää mennään kovalla vauhdilla ihan entiseen malliin. Eli uidaan päivittäin kotirannassa. Vesi ollu hellejaksolla pinnasta jo huisit +22. Ja koirat nauttii taas kovin kahlailla matalassa tai uida soutuveneen perässä. Pitäs syksyksi peruskuntoa saada taas jämteille kerättyä. Tiitu menee muiden mukana veteen kun kokeneempikin tekijä ja selvästikin nauttii. Vaan mikäpä se on itellekään mukavampaa kateltavaa, kun aikasin kesäaamuna lenkin jälkeen pääsee koko lauma vapaaksi rantaan. Eppu seisoo kainaloitaan myöden rannassa kun puhveli ja kattelee pomon elkein laumaansa. Muut siinä sitten mieltymystensä mukaan touhuaa omiaan. Tiitu, Onni ja Luca aina omana sakkinaan töhöilee porukalla. Heta ettii heti männyn alta kävy ja oottaa, että heitän sen noudettavaksi. Ja sitten mustaa likkaa jo viedäänkin. Jos en maalta käsin heitä, niin sitten laiturilta. Ja johan likka loikkaa vaikka laiturin päästä, että pääsee käpyä hakemaan. Välillä vaan tuppaa tämmösen lauman kanssa olla silmiä liian vähän vahtimaan. Kaikenlaisia kevennyksiä tulee sitten melko usein selviteltyä....

Roturacessa käytiin 5.6 ja kiva kokemus oli! Ja mikä yllättävintä, eka kertalaisina pärjättiin hienosti ja jokainen koira juoksi ihan huippu suoritukset! Joukkue Mustat Kiiturit sijoittui 38:n joukkueen kisassa upeasti 12:sta. Heta oli 46:s ajalla 9,16 ja Turska 34:s ajalla 8,82. Nopeimman ajan meidän joukkueessa juoksi Hannan Iita 8,76. Piksun aika oli myös hyvä 9,19 ja sijoitus neidillä 50:s. Eli hienosti tykitti meidän musta poppoo :)!

Kotkan KV:ssä käytiin la 18.6. Ja voi perse tätä hommaa! Lucalle kolmas varaserti ihan järkyssä vesisateessa. Eli vielä jäätiin vaille kolmatta sertiä ja sitä himottua mv-titteliä. Luca Pu 3 ja Pu 2 sai sertin... Epistäääääää! Silti uskotaan, että se sieltä viiminenkin vielä meille tulee - tai on siis ihan pakko tulla! Laura trimmasi ja esitti koiransa. Ite hoiti neiti koko prokkiksen. Isi sponssas ja äiti kuskas, joten siinä mielessä ihan ok hommaa. Neiti haluaa ja jaksaa koiraansa laitella ja treenailla. Se kyllä sopii!

 

lautal_web.gif

 

 

24.5.2011 Treeniä, treeniä! Lähdetään sakujen RotuRace joukkueeseen mukaan Hetan kanssa. Kepa ja Turska on täältä meidän suunnalta sitten toinen pari. Länsirannikolta tulevat Hanna & Klasu koirineen mukaan ja niin on kasassa Hyvinkään roturacea varten Mustat Kiiturit! Hetsuppi kiihyttelee ainakin kotikujalla sellasta kyytiä, että pyyhkäsi ohi skootteristakin. Tiedä sitten, kuinka käyttäytyy ja kiihyttää ite kisassa. Sinne kuitenkin nyt kovin tähdätään. Turskalla on kyllä niin omanlaisensa tyyli juosta. Kovaa jätkä vetää ulinan saattelemana. No, kukin tyylillään. Into ja pössis kova ainakin tällä hetkellä.

 

 

 

8.5.2011 Laura tänään Lucan kanssa Luumäellä, Viuhkolassa ensimmäisessä VOI-luokan jälkikokeessa. Pojalla oli sopiva vauhti tällä kertaa, mutta kiinostusta ei. Hiiret ja hirven jälet kiinosti enemmän kuin itse verijälki. Jostainhan se pitää alottaa. Tämän päivän tulos VOI 3, pisteillä 21. Laura ja Lucan kasvattaja Nurmisen Vellu saivat punkkupullot parhaan AVO jälen tekemisestä sekä Laura sai vielä tsemppipokaalin Lucan ohjaamisesta jäljellä. Nyt aloitetaan kunnon treenit uusin neuvoin! :)

 

lautal_web.gif

 

17.4.2011 Sipoon ryhmänäyttely.

Korppalon kennelin porukka hienosti edustettuna ja tuloksen BIS 2 kasvattajaryhmässä. Luca viiminen serti antaa edelleen odottaa...Varaserti kotiin tuomisina tällä kertaa. Kiitos kyydistä ja seurasta taas kerran Vellu ja Janhusen poppoo.

 

lautal_web.gif

 

9-10.4.2011 viikonlopun ohjelmassa mätsäriä ja koirahieronta kurssia. Tiitun Ja Lucan kanssa treenaamassa taas näyttelyä varten. Kyllä alkaa omat koiran esittelytaidot olla niin ruosteessa, että parempi pysyä kehästä kaukana ihan suosiolla ja keskittyä vaan ihan muihin juttuihin. Onneksi on Laura, joka hoitelee meidän talossa kaikki koirien esittämiseen liittyvän. Tiitu ja Luca pääsivät kumpikin mätsärissä jatkoon ja olivat molemmat punasten kehän kuuden parhaan joukossa. Laura ja Luca arvatenkin pärjäsivät paremmin kun me Tiitun kanssa.

Sunnuntain koirahieronta kurssi oli loistava! Oltiin tyttöporukassa kuuntelemassa ja hieromassa. Illalla Kati ja Heta saivat heti hieronnat ja kun oikein kädestä pitäen neuvottiin ja rohkaistiin, niin jo vain saatiin jutun juonesta kiinni.

 

lautal_web.gif

 

4.4.2011 Huisi viikonloppu takana kaikin puolin!

Lauantain koiranäyttely onnistui hyvin sekä järjestelyiltään, että koirien osalta. Me tytöt oltiin keittiössä hommissa. Mamma väänsi muutama sata voileipää ja Laura myi Einin kanssa kahvia, pullaa ja leipiä minkä ehti. Henkka talkoili kuljetuspuolella. Välillä Laura ennätti esittämään muutaman koiran. Ja millä menestyksellä! Jippii! Liekö koskaan pääseen moisiin suorituksiin. Meidän kasvatti Harjuniityn Hippu sai ROP:in ja SERTI:in! Ja lähinnä vitsinä ja kannatuksen vuoksi oman metästysseuran näyttelyyn ilmotettiin mukaan ekaa kertaa meidän Tiitu, joka oli myös ROP ja SERTI! Siis niin käsittämätöntä tykitystä, että en ollu kyllä uskoa korviani ja silmiäni, kun kehän laidalla kameroineni seisoin. Varsinkin Tiitu räjäytti kyllä iltapäivällä pankin ja pisti porukan kehän laidalla totaalisen lämpimäksi pokkaamalla Lauran kanssa ROP:in. Eipä silti, kyllä on myönnettävä ilman yhtään lisäkehua, että ihan mieletön handeleri on Laurasta vuosien mittaan kuoriutunut! Ja kyllä tyttö sai tuomarilta täysin ansaitut kehut ja halaukset kerrasaan upeasta Tiitun esittämisestä.

Isossa kehässä kumpikaan roppi ei pärjänny.

Sunnuntaina Henkka lähti sakujen kanssa pesille. Ja soitteli iltapäivällä sen aina yhtä kurjan puhelun, kun kyseli päivystäjän numeroa. Hetalla leuka auki. Onneksi vekki tällä kertaa alaleuassa, melkein kurkussa, eikä suun sisällä. Hienosti oli likka sikoja pöllytelly ladon alla, vaikka turpaan tulikin. Ja molemmat mäyrät saatiin pois. Nyt sitten taas pikku Hetsuppi saikulla, kun puolen tusinaa tikkiä laitettiin alaleukaan.

 

lautal_web.gif

 

31.3.2011 Taas hiihtämässä jäällä! Ja voi sitä auringon paistetta ja lämmön tuntua - lupaa selvästi kevättä! Eikä yhtään pilkkijää missään. Meillä mahtavat selkoset hiihellä koirinemme.Tällä kertaa koko koiralauma mukana. Aikamoista säätämistä kuuden koiran kanssa... Mulla jämtit edessäni, Luca vapaana ja Laura hoiteli sakuosaston. Laskettiin järvenselällä sakut vapaaksi.Tuuli niin, että sakujen taitekorvat nousivat pystyyn ja korvat oli pystyssä hetkittäin ihan kun jämteillä :). Ja menoa riitti! Katikin innostui revittelemään Hetan rinnalla, kun nuorempikin tyttö. Välillä tytöt irtosivat porukasta kahdestaan ja kävivät kuittaamassa pienen lähisaaren. Aika kivalle näytti, kun meidän mustat tyttöset revittelivät sakilla pitkin jäätä.

Iltasella tuli Seppälän Ville antamaan vinkkejä lintukoiran koulutukseen. Kiitos Ville! Eipä ollukkaan Luca niin hömelö ja mahoton, kun omasta mielestämme olimme ajatelleet. Päinvastoin. Rauhallinen, isäntää kuunteleva heppu, joka tarvitsee vaan erittäin napakan otteen ja hallinnan. Niin ja tarvii tietysti sitä treeniäkin. Eikä onneksi ollut kaikki jo harjotellut asiat hukassa tai unholassa. Saatiin monta hyvää ja uuttakin vinkkiä. Toivottavasti niistä olisi apua jälkitreenissäkin.

Viikonloppuna on tiedossa Henkan ja Lauran metästysyhdistyksen osittain järkkäämä koiranäyttely Savitaipaleella, jossa Tiitu tekee debyyttinsä kehässä Lauran esittämänä. Laura esittää myös meidän kasvatin Harjuniityn Hipun. Talkoita siis tiedossa koko porukalle.

 

 

 

28.3.2011 Bloggaaminen on jääny ja ollu jäissä. Jostain syystä. Piti kirjotella ennen joulua Epun tuplavalioitumisesta ja Ladyhaukuista, mutta jäivät ajatuksen asteelle. Nyt kuitenkin alkoin juttua tulla, mutta kuinka ollakkaan salasanat ja kaikenlaiset tunnukset olivat täysin hävinneet päästä ja mielestä. Ja piste. Ei kun koko blogi uusiksi! Ja nyt on sitten uusi blogi liitetty taasen mukaan ja siellä uusin juttukin :). Jospa tää taas tästä lähtis.

 

lautal_web.gif

 

26.3.2011 Harjuniityn luolametästys ryhmä lähti aamusta Jaalan Metsästysseuran luolajahti tapahtumaan. Metästäjiä lähti toistakymmentä ja koiria vajaat kymmenen jakaantu porukoihin ja lähti kiertelemään pesiä. Päivän saalis ei ollut kovin suuri, vaikka porukkaa oli noinkin paljon. Tuloksena 3 supia ja 1 mäyrä. Hetalle hyvien töiden tuloksena supi.

lautal_web.gif


13.3.2011 Viikonloppuna ulkoiltiin kahtena päivänä jäällä. Kaivettiin sukset esille ja viiletettiin sinne sun tänne. Eipä tarvinu kovin kyllä ite töitä tehä, kun oli kolme jämtiä eessä. Luca juoksenteli omineen vapaana mukana. Jäällä oli sopiva hankikanto ja moottorikelkan jälillä oli ihan huippua mennä. Yhessä hetkessä oli jo isokin järven selkä jääny taakse. Ja koirat nautti! Tykkäsin kovasti kyllä itekkin. Mukavasti oli porukka iltasella väsymyksestä raukeina.

Henkka oli likkojen kanssa pesillä molempina päivinä. Sunnuntaina Katille kaksi supia Selänpäästä.

 

lautal_web.gif

 

Hiihtoloma tuli ja meni samantien yhessä vilahuksessa. Harjuniityläisiä ja muuta rytmiryhmää pesillä mitä erillaisilla kokoonpanoilla kotimaisemissa ja ehtivätpä Lemille astikin. Ihan komea määrän saivat supeja. Viimisenä lomapäivänä Henkka lähti Katin kanssa hiihtelemään lähimettään, kun oli tullu vinkkiä supista. Kati jäljitti elukan ja tällä kertaa löytyikin pesästä viiruniska.

Tiitu ja Luca mätsärissä ottamassa tuntumaan näyttelyyn. Tiitu ihan eka kertalaisena. Hämmästellä täytyy, että semmonen mettäläinen kun Tiitu neiti, se käyttäytyi tosi hienosti sisällä hallissa pidetyssä mätsärissä. Ja pärjäsi! Ihan huipusti, yli odotusten. Meidän eka kertalainen oli sinisten pentujen sijotettujen joukossa. Ja kotiintuomisina meillä oli muovikassillinen herkkuja :)! Luca ei tällä kertaa pärjänny ensinkään.

Valkealan ryhmänäyttelykin oli hiihtoloma viikon päätteeksi. Tiitu oli mukana ihan turistina ja harjottelemassa tällä kertaa häkissä olemista. Tiitun eka näyttely on 2.4. Savitaipaleella. Tavattiin Tiitun kasvattajaa ja Siiri sisko. Kovin olivat jämti neitoset toistensa olosia ja näkösiä. Luca ei pärjänny, vaikka tällä kertaa mielestäni trimmaus onnistui erityisen hyvin ja Laura seisotti herran taas kerran hienosti. Ei kun uutta matoa vaan koukkuun näitten näyttelyhommien kanssa.

 

lautal_web.gif 

 

18.2.2011 Henkka ja Kati, sekä Kepa & Huikka ja Turska visiitissa männä viikonloppuna Turengissa, Kiipulan keisarin Härskin luona. Heta kotona toipumassa pikku vahingosta. Että jaksan jatkuvasti ihmetellä meidän vanhan rouvan, Katiskan jaksamista. On kuitenkin jo tuota ikää ja valtatietä takana tallattuna jo jokunen vuosi. Katin kanssa saivat neljä supia. Hyvin oli potkua myös nuoremmissa sakuissa. Turskalle yksi supi ja Huikkalle neljä.

 

lautal_web.gif

 

 

3.2.2011 ONNEA KEPA JA HUIKKA :)!

            Harjuniityn Hulina FIN KVA-M

 

 

lautal_web.gif


 

Tammikuun loppu 2011 Hetalle komea mäyrä autiotalon alta ja systerit Hulina & Heta olivat sunnuntaina 29.1 Jaalassa, josta supit naiseen.

 

lautal_web.gif

 

 

8-9.1.2011 Odotetut ja aina yhtä tervetulleet vieraat tulivat viikonlopun viettoon Harjuniittyyn. Lauantaina järjestettiin kotimaisemissa kettujahti. Äijät ajelivat yötä myöten ennakkoon jälkiä, eikä hyvälle näyttänyt, mutta yhteistyöllä saatiin kettu ylös ja Elli pöläytti sen maan alle. Kati tuli peliin mukaan, mutta ei päässyt ahtaan paikan takia maan alle. Aikansa pesällä kolisteltuaan, äijät saivat ketun kuitenkin liikkeelle ja Lassilan Veikko oli sopivasti hollilla.

Sunnuntaina jäljitettiin jänistä ja Henkka torppas jäniksen Ellin ajosta.

 

lautal_web.gif

 

 

3.1.2011 Uusi vuosi korkattu sitten alkaneeksi. Käytiin sakiklla jäällä ekaa kertaa tänä talvena ja kivaa oli. Koirat juoksivat hullunaan jäällä ja nauttivat. Lunta n. 30 cm järven jäällä sekä paikoin rannoilla reippaasti enemmän.

Joulun ja uuden vuoden välissä Kati ja Heta kävivät pesillä mitä erillaisimmilla kokoonpanoilla. Saaliina jokunen kettu ja supi, sekä Hetalle mäyrä.

Nyt ootellaan tulevana viikonloppuna Harjuniityn Härskiä ja Elliä visiittiin Harjuun. Morsiussviitti on jo tuuletettu ja oottelee varattuna vieraita :).