Kuulumisia 2010

 

18.12.2010 Epun koepäivä Jaalassa. Kauden viiminen haukkukoe, kun muut kokeet hankalan ja ei tasapuolisen lumitilanteen takia peruttu, mihin Epun kanssa mahollista osallistua. Siis tämä yksi ja ainut tilaisuus koitaa taas kerran tulosta ja saada Epusta vihdoin FIN KVA. Ja Henkka puikoissa! Siinä mielessä ei hyvä tilanne, kun meidän "pahan ilman lintu ja Mr. Mätämunari" oli koiran kanssa tulessa. Maastoksi arvonnassa Uimila. Keli järkky! Kova, pureva pakkastuuli. Pakkasta -16 ja rapiat. Siinä eväät mistä lähteä rakentamaan tulosta. Henkka soitti kotiin jääneelle (joka kirjotti tämän) äipälle, Kipalle (ihan kaikki käy tässä :)) about puol 12, että ei mtn vielä! Koira hakenu ja hakenu klo 8.23 alkaen ja jo melkein puoli päivä käsissä. Jälkiä kovasti, mutta mnt valmista ei siis vielä oo. Henkka sanoi, että ihan kun Epun leikattu jalka taas vaivaisi. Sepä se tähän päivään nyt sitten oman lisämausteensa olosuhteiden lisäksi antaa... Olivat vaihtamassa paikkaa ja koira siis kyydissä. Tästä ei kyllä hyvä heilu ja se oli selvää, että täyttä erää ei enään ehdi tulla.

Soitin hermostuksissani iltapäivällä kahden maissa koiralle, enkä saa yhteyttä. Koe siis ohi ja vehkeet suljettu ja koira autossa. Piste ja loppu. Kohta ovat kotona ja hakupisteille jäivät. Voi perse! Tää oli sitten tässä. No, katotaan ensi syksynä sitten uudelleen.

Eipä kuulu Henkkaa ja koiraa kotiin. Ovat jääneet tietysti taas tapansa mukaan majalle suustaan kiinni purkamaan päivän tapahtumia ja sopalle. Poika soittaa kotiin n. puoli 5, että äiti, nyt peukut ja varpaat ja ihan kaikki mahollinen ja mahotonkin pystyyn, sillä ykköseen riittävät pisteet taitaa sittenkin olla mahollisia saavuttaa! No, herran tähden, vieläkö ovat sittenkin metässä! Miksi se ei ollu aikasemmin soitellu? Meikä ihan tulessa! Ja kyttään kelloa. Voi luoja, että katoin kelloa!!!! Viiteen asti koiralla peliaikaa tehdä tulosta, kun tunnin sai haukuttaa pimeässä.

Laura ja Kepa tulevat kahville pesiltä. Onneksi sain hetkeksi muuta pohdittavaa, kun Epun koe. Ovat olleet päivän Tuohikotissa Terpan ja Hetan kanssa. Terpalle tänään kaksi supia ja Hetsupille yksi. Heta aivan loppu ja eväät syötynä, kun oli vaan pari päivää edellisestä retkestä. Terpalle uskomaton sadan otetun elukan raja rikki :)!

Puoli 6 Henkka soittaa, että tuuppas hakemaan koira kotiin, hän lähtee ite ylituomarin tuomiota kuuntelemaan. Nyt ei jätetä märkää ja jäistä koiraa oottelemaan kylmään autoon. Ajelen jännityksen vallassa kohti Verlan risetystä ja Henkka nostaa koiran mulle autoon. Tuomarit lähtee tarjoomaan Epulle 80 pistettä! No, sehän tietää sitten ykköstä ja sitä himottua käyttövalion tietteliä!!!! Halaan tuulisella ja kylmällä maantiellä tuomarit ja lähen ajelemaan toivottavasti tuleva kaksoisvalio kyydissäni kotiin! Eppu on ihan loppu ja väsy. Otan sananmukaisesti jäisen koiran sisään lepäämään. Jäädään ottamaan Henkan puhelua ylituomarin ja tuomareiden loppupalaverin jälkeen. Ja tuleehan se puhelu vihdoin! Epusta tulee kaksoisvalio vihdoin ja viimein melkein 4 vuoden yrittämisen jälkeen. Ja niihin vuosiin on mahtunut seikkailu jos toinenkin. On ollut hakupisteille jääneitä kokeita, vakava loukkaantuminen kokeessa syksyllä 2008 ja tietysti iloisia yllätyksiä, joita itse sain olla Elimäen Ladyhaukuissa Epun kanssa saamassa ja kokemassa. Mutta mikä ihan hienointa, että Henkka ite sai olla pokkaamassa tän herkullisimman tuloksen, jolla Eppu valioitui.

Nyt sitten voidaan laittaa Harjuniittyläisten kausi 2010 hyvillä mielin pulkkaan. Saatiin kuluneen vuoden aikana taloon kaksi kaksoisvaliota. Hetasta tuli keväällä kaksoivalio, eli FIN KVA ja FIN KVA M ja Epusta siis FIN KVA JA FIN MVA! Luca jäi vielä yhtä sertiä vaille FIN MVA. Nyt alotellaan hyvin ansaittu joululoma ja mietitään uusia metkuja vuodelle 2011.

 

lautal_web.gif



11-12.12.2010 Messari viikonloppu. Laura esitti Lucan hienosti. Seisotti ja juoksutti, mutta tällä kertaa ei tuomari tykännyt parivaljakosta ensinkään kumpanakaan päivänä ja tuloksina sama EH molempina päivinä. Lauralla alkaa uuden seisottamistavan opettelu, sillä koiraa pitää uusien sääntöjen mukaan seisottaa juuri päinvastaiseen suuntaa, kun meillä on tehty. Siis nokka kohti uutta vuotta ja uusia näyttelyitä. Ja viimeisen sertin metsästystä :).

 

lautal_web.gif

 

10.12.2010 Kati ja Henkka kotimaisemissa kiertelemässä. Katin avustuksella 2 supia. Rouvan alahuuli sai pikkusen osumaa ja nyt parannellaan.

 

lautal_web.gif

 

6.12.2010 Elimäellä Ladyhaukuissa Laura ja Kirsi Epun kanssa. Keli ihan järkky aamusta alkaen ja lunta ja tuulta riitti! Maastona meille aamun arvonnassa Kaipiainen. Päivän aikana tapahtui kaikki mahdollinen ja mahdotonkin! Ihan painajaismainen päivä! Auto jäi lumen takia jumiin useita kertoja ja koirapään gepsi hiljeni. Loppu vaiheessa koetta auto jumissa keskellä pilkkosen pimeää ja koira hirvien (lehmä ja vasikka) kanssa jossain huitsin persiissä. Hienoa! Siinä kohtaa sitä taas mietittiin Lauran kanssa harrastuksen mielekkyyttä! Erinäisten vaiheiden jälkeen Venhon Antti ihanainen löyti Epun Tirvan puolelta n. 10 h haukkumisen jälkeen puolen yön maissa. Koira oli siis omineen metässä gepsin temppuilun takia hirvien kanssa n. 7 h. Kiitos avusta meidän tuomareilla Jukka Niemelle ja Jarkko Töyrylle ajelu avusta ja "omalle" sakille Kepalle ja Venhon Antille. Ykköstä me lähettiin Lauran kanssa kokeesta yrittämään ja se me sieltä sitten lopulta nippa nappa saatiinkin ja se meille tietty riittikin. Oikea työvoitto kaiken jälkeen :)! Nyt sitten Henkalla se happipaikka saada Epun kanssa loppuvuoden kokeista viiminen ykkönen.

p.s. Koirapään gps:ssä oli ok virta päällä ja se toimi ihan normaalisti, kun Eppu löytyi. Laura oli laittanut Epun kapulaan täydet tehot, ihan niin kun kuuluukin, mutta sekään ei auttanut saamaan siihen yhteyttä. Henkka soitteli jälkikäteen Soneralle ja kyseli jo sieltäkin, oliko operaattorin päässä ollu maanantaina jotain häikkää. Ootellaan mielenkiinnolla vastausta.

 

lautal_web.gif

 

4.12.2010 Henkka, Kati ja Heta sekä Lassilan Veikko lähtivät kattelemaan pesiä lähimaastoon.  Likkojen avulla huisi saalis vain muutamassa tunnissa! Hetalle 6 supia ja Katille supi ja kettu. Kettu ja 5 supia saatiin pois pesästä. Kati torppas kuudennen pesän syvyyksiin. Pikku Heta teki aikamoiset työt ja likalla oli eväät täysin syöty kuudennen supin jälkeen. Onneksi oli Paksukaisen Kati mukana, joka tuli paikkaamaan Hetsuppia. Hetalla taas perinteisesti otsa karvaton tän reissun jäliltä, kun hankas otsaansa pesän kattoon. Katilla vain muutama pikku naarmu poskessa. Katilla uskomaton draivi päällä. Mistä kummasta sitä pöhinää voikin riittää? Liekö syynä se, että vanha rouva punkkaa nykypäivänä tuvan lämpimässä ja saa levätä ja kerätä voimia rauhassa? Oli niin tai näin Paksussa on lyöntiä :)!

lautal_web.gif

2.12.2010 Laura ja Luca KSSK:n mätsärissä Valkealassa. Viiminen treeni ennen Messarin viikonloppua. Luca trimmaamatta ja se näyttikin otsatukkineen enemmin vesispanielilta, kun ennkuspinkulta. Nuoriso nappasi BIS ykkösen 94 koiran joukosta :)!

 

lautal_web.gif

 

28.11.2010 Henkka ja Eppu taas metällä. Tällä kertaa vieraina Vuolenkosken hirvijahdissa. Eppulle kaatui lehmä. Laura lähti Hetan kanssa herraseurassa Jaalaan pesille. Mm. Kepa ja Venhon Antti olivat mukana. Hetan kanssa saivat kaksi supia aikamoisessa pakkaskelissä. Ainakin molemmat meidän tytöt olivat jäässä, kun tulivat kotiin.

 

lautal_web.gif


 

28.11.2010 Henkka ja Eppu Vuolenkoskella hirvijahdissa. Epulle kaadettiin lehmä. Laura lähti Heta matkassaan Kepan ja Venhon Antin kanssa Jaalaan pesille. Hetan kanssa saivat kaksi supia. Pakkanen oli kova ja ainakin "naisväki" oli jäässä, kun tulivat kotiin.

 

lautal_web.gif


22.11.2010 Henkka ja Katin kanssa vapaapäivänä kiertelemässä paikkoja omilla nurkilla. Saivat 2  supia. Katilla ollu aika rauhallinen syksy mettähommista, kun aika on menny hirvijahdissa. Olipa tällä reissulla ollu vanhassa rouvassa into pinkeellä, kun nuoruutensa päivinä :). On se ihme pakkaus, tuo meidän Paksu, Pommikoneenakin tunnettu muori!

 

lautal_web.gif

 

20-21.11.2010 Kumeikossa koko viikonloppu jahdissa. Lauantaina Epulle kaatui komea sonni. Hampaista kateltiin, että 11-vuotias oli se puhveli ja n. 250 kilonen. Harmi vaan, kun oli ehtinyt sarvistaan päästä! Aikamoiset jälet löyty metästä hirvien taisteluista. Liekö sillon sarvensa menettäny.

Sunnuntaina lähti nuoriso aikasin taas ajelemaan Kumeikkoon. Epulle kaadettiin tappisarvi sonni ja samalla tuli viiminen lupa käytetty myös Luumäellä. Laura lähti iltapäivällä Tiitun kanssa mettään, kun tiedettiin lehmän ja vasan olevan liikkeellä. Aikansa jälkiä kulettuaan Tiitu lähti omineen hirvien perään. Ja tällä kertaa uskalti meidän pikkunen neito jo availla ekaa kertaa ääntäkin! Ja ihan uskomaton oli neidin äänen avaus! Löi kyllä porukan totaalisesti lämpimäksi sillä jodlaamisellaan! Ääni oli jotain ulvomisen ja murinan väliltä:). Välillä kyllä joukosta erottui ihan selvästi muutama aika komean kuulonen hakkukin! Tiitu oli vajaan tunnin metässä hirvien kanssa ja perässä ja haukutteli 10 min.

Tältä syksyltä on sitten omien seurojen hirvet nurin ja aika komea saldo on Epulla! 12 kaatoa! Nyt aletaan keskittyä kokeisiin. Kokeillaan nyt taas kerran, mutta nyt lähetäänkin tyttö sakilla kokeisiin!

 

 

lautal_web.gif

 

6-7.11.2010 Tiitulla eka hirvikosketus :)! Lähettiin Hämäläiseen tyttöporukassa Tiitua juoksuttamaan. Pikku neiti törmäsi metässä mullikkaan ja painelikin hirven perässä 45 min ollen jo enimmillään n. 1 km päässä meistä. Eikä ollut tällä kertaa arasta hirvikoira neitosesta tietoakaan :)! Harmi vaan, kun hirvi ei pysähtynyt hetkeksikään, että ois neiti voinu kokeilla haukutella sitä. Mutta tämä oli varmasti aikamoinen kokemus meidän kaheksan kuiselle.

Hämäläisessä käytettiin kauden viimeinen lupa, kun Epulle kaatui kauden kahdeksas hirvi.

 

lautal_web.gif

 

5.11.2010 Henkka ja Veikko kävivät tutulla Y-haara pesällä Hetan kanssa ja saivat 2 supia.

lautal_web.gif


31.10.2010 Henkka ja Härski vielä sunnuntainakin hirvijahtiin Kumeikkoon. Eppu jäi tältä reissulta kotiin huilille, vaikka oisikin kovasti ollu aamulla lähössä mukaan. Henkka kaatoi Tiitun äidille, Turvankapusuttajan Meerille lehmän.

 

lautal_web.gif

 

30.10.2010 Nuoriso ja nippu jämtejä autoon aamusta ja nokka kohti Hämäläistä. Eppu irti hämärissä ja pomo perseily päällä! Herra teki melkein kaikki osaamansa temput, mitä vaan voi keksiä! Liekkö kostanut edellisen päivän kiinnipidon ja autossa olon? Oli pomo nimittäin edellisellä jahtireissulla siihen malliin soitellu autossa triangelia (raapinu kuljetusboxin ristikkoa :)), että sitä selvästi hatutti istua koko päivän boxissaan, kun seinän takaa kaveri pääsi mettään. Onneksi kuitenkin jokusen ärräpään ja koiran yli 20 km kuljetun matkan jälkeen Henkka torppas Epulle vasan Raatsuolle. Nyt on Hämäläisen vasat tältä jahtikaudelta nurin.

 

lautal_web.gif

 

29.10.2010 Taas Vuolenkoskelle heti aamusta. Eppu ja Kinkku matkaan. Tälle perjantaille ei saatu muuta kun kokemusta, mutta mikäs siinä, joskus käy näinkin! Koirat ajoissa lepäämään ja voimia keräämään lauantaita varten ja kotoa iltapäivällä Kati völjyyn tuttua pesää tarkistamaan. Henkalla oli tieto, että kotiseuran mailla voisi olla yhessä kalliohalkeamassa ollu liikettä. Henkalla taas normi meininki, elikkäs että äijä lähtee ilman kättä pidempää pesää tarkistamaan. No juu, juuri niin kävi taas kerran niin, että kotiinhan se miehen ajatti tussanaa hakemaan. Härski jäi Katin kanssa passiin, sillä lampun valossa oli possusta melkosen tarkka havainto. Henkka siis lähti hakemaan kotoa muutakin metästysvehettä kun pelkkä taskulamppu...! Ja possuhan se sieltä sitten aikalailla helposti Katin avulla kaivettiin esiin! Uskomaton mimmi tuo meidän vanha rouva :)! Mistä ihmeessä sillä riittää potkua ja virtaa :)?

Ehtivätpä Henkka ja Härski vielä iltahämärissä kotilammelle iltalennolle sorsajahtiinkin. Kati pääsi mukaan ja vanhalla rouvalla oli taas kerran ihan oma, normi puolen tunnin yksinäinen tutkimusreissu lammen lähimaastossa. Kati lennätti kulkiessaan ilmaan sovivasti pari sorsaa poikien puotettavaksi :). Härski puotti yhen ja Henkka kaksi. Lucakin pääsi vielä noutohommiin. Aikamoista tykitystä yhelle päivälle, sanoo tämän porukan muonitus- ja eväsvastaava!

 

lautal_web.gif

 

28.10.2010 Härjuniityn Härski & "Kinkku" siis Kini, eli Henkan entisen open Nenosen Tuomon norjanharmaa saapuivat Hämeestä Harjuniittyyn pitkän viikonlopun viettoon :)! Ja sillon kun Härski on kuvioissa mukana, ei häppeninkiä takuulla talosta puutu! Laittelin "morsiussviitin" äijille valamiiksi, elikkäs pääsivät ukot Henkan entistä kämppää punkkaamaa. Torstaina poppoo lähti Laura mukanaan Vuolenkoskelle hirvijahtiin. Henkka ampui Epulle taas vasan. Pomo jäi tällä kertaa onneksi kaadolle ja porukka oli hyvissä ajoin kotona takasin. Laura käytti Tiitu pikkuisen kaadolla ja kovin kiinnosti meidän nuorta neitiä kaato. Piti Tiitun pikkusen nakistaa kaadettua vasaa korvasta ja kovasti haistella.

 

lautal_web.gif

 

24.10.2010 Epulle kaadettiin vasa Hämäläisen jahdissa.

 

lautal_web.gif

 

16-17.10.2010 Hirvijahdissa Kumeikossa ja Hämäläisessä. Kumeikossa Epulla taas sonni haukussa, joka ei antanut hakutella kun puolisen tuntia ja sitten taas liikkeelle, kunnes hirvi ja koira menivät naapuriseuran puolelle passimiesten ja ajomiesten keskelle...Aikamoinen häslinki. Koira kiinni ja Hämäläiseen haavakkojahtiin. Haavakkotilanne oli kuitenkin jo ohi, kun päästiin perille. Laitettiin Eppu vasan ja lehmän perään, jota eivät antaneet haukkua ollenkaan. Ilmeisesti aamun jahti oli ne hermostuttaneet. Viisas lehmä vei vasansa niemeen ja hirvet uivat yli 400 metrin matkan toiselle puolelle. Ja meidän "viisas" pomo paukkasi perään +6 asteiseen veteen! Voi hemmetin valopää, siellä se roolas keskellä järveä, kun ajettiin paikalle. Hetken siinä niemessä pyörittiin ja mietittiin, että mitä tehdään. Koira oli aikamoisen väsynyt ja jo kylmän kangistamakin. Vene oli rannassa, mutta tietysti ilman airoja ja tulppaa. Saatiin onneksi kutsumalla koira kääntymään takasin lähtörantaan ja saatiin kylmettynyt koira ehjänä takasin autoon.

Sunnuntaina jahti jatkui Hämäläisessä, jossa Henkka ampui Epulle vasan.

Kepa kävi sunnuntaina meiltä liisaamassa Katiskan ja Katille saatiin supi.

Tiitukin kotiutui mooniskoppi keikalta vihdoin. Kiitos Allulle mooniskopin lainasta!

 

lautal_web.gif

 

13.10.2010 Henkka ja Eppu Tirvan haukkukokeessa. Persiilleen meni jälleen kerran :(! Meidän tuurilla Eppu haki eteensä varmaan sen viisaimman ja vanhimman hirven, joka ei antanut haukkua ollenkaan, vaan lennätti koiraa pitkin ja poikin. Uittikin kahteen kertaan oikeen kunnolla. Nyt taitaa meidän herraosastolle ainakin toistaseksi kokeet riittää ja Henkka ja Eppu keskittyvät hirvijahtiin. Onneksi sillä rintamalla kausi on alkanut mukavemmissa merkeissä. Epulle on kaadettu tänä syksynä kolme vasaa ja toivotaan, että jo tulevana viikonloppuna päästään taas pomoa kaadolta hakemaan.

Tiitun juoksujen loppumista ootellaan, että päästäs ottamaan neitosta mukaan mettään ja käyttämään kaadolla.

 

lautal_web.gif

 

9.10.2010 Kumeikossa alotettiin jahti ja pomo pääsi heti alotuksessa lauteille Henkan ja Lauran kanssa. Aamu oli hiukan pyörimistä ja perseilyäkin, kunnes Eppu laitettiin hakemaan Haisevan suolle ja johan alkoi peli taas laulaa :)! Eppu haukutteli reippaat kaksi tuntia ja haukkutyylistä päätellen herralla voisi olla haukussa useampi hirvi. Oikea oli taas kerran Henkan veikkaus. Epulla haukussa siis lehmä ja tupla vasat. Pian passiketju koiran ympärille ja Korkalaisen Ykä pääsi ampumaan ekan vasan ja Henkka toisen.

 

lautal_web.gif

 

2-3.4.2010 Harjuniityyssä hulinaa viikonloppuna!

Lucalla lauantaina eka lintukoe Elimellä ja tuloksena AVO 3, 78 p. Ekan maaston lintu oli ehtinyt lähteä, eli tyhjää koiralla haetettiin. Toisessa maastossa isäntäkin pääsi eka kertalaisena enempi taakille hommasta ja Jukka pudotti Lucan ylösajaman linnun, jonka koira haki ja toi hienosti käteen.

Alènin Ari liisas Epun Selänpäähän viikonlopuksi ja Epun metästyskausi korkattiin alotetuksi sunnuntain haavakko vasan kaadolla. Eppu & Henkka alottaa oman seuran jahdin ensi viikonloppuna Kumeikossa ja seuraavana viikonloppuna Hämäläisessä.

Mustat neitoset lähtivät Kepan ja Henkan kanssa sunnuntaina aamusta Kymentakaan kiertämään pesiä ja Hetalle saatiin maapesästä 16,2 kg mäyrä. Hulina systeri ja Terppa peesasivat myös mäyrän saamisessa. Heta neidon mansikkanaama ei saanut yhtään osumaa :)!

Me naiset lähdettiin myös sunnuntaina mettään Elimäelle, kun lauantain kokeesta oli maastoon jäänyt 10 fasaania. Lucalle kaksi löytöä ja ylösajoa. Ja Laura pääsi pudottamaan ekat kaksi fasaania Lucalle :) Tätä on siis niin ootettu! Ekana naarasfasaanin ja toinen lintu olikin sitten komen fasaanikukko.

 

lautal_web.gif

 

27.9.2010 Henkka tuli kotiin Hämeestä Katin ja Hetan kanssa. Hieno oli reissu ollut kaikinpuolin. Keli oli aurinkoinen ja tytötkin ehjinä. Hetalle 3 mäyrää ja 2 supia ja Katille 1 mäyrä. Isoja ja hyvin syöneitä oli joka ikinen mötkö. Kiitos Härskille majotuksesta ja seurasta!

Lucakin pääsi vielä toistamiseen hakemaan ja lennättämään fasaania, mutta vaikka äijät vaihtoivat ampujaa ei pudotusta tullut. Hyvää treeniä koitenkin koiralle ajatellen ensi lauantaista koetta.

 

lautal_web.gif

 

 

25.9.2010 Lähettiin Lauran kanssa kahdestaan perinteiselle äiti-tytär haukutusreissulle Hämäläiseen. Pakattiin pitkät voikkarit ja kolme jämtiä autoon ja lähettiin aamusta kohti Tuohikottia. Kun Eppu on mukana on syytä varata kunnon eväät matkaan. Eppu tietysti ekana irti ja toiselta hakulenkiltä haukut päälle varttia vaille 11. Epun haukku pysyi hienosti paikallaan ja sillä välin liikutettiin Tiitu pikkuinen. Pari tuntia neitosen kanssa metässä sen ehdoilla ja ekaa kertaa neiti jopa jäljitti jokusen kymmenen metriä hirvenjälkiä :)! Lähettiin antamaan Epun hirville karkkoa ja tuupattiin Onni Epun haukkuun. Oli niin uskomatonta hetken kuunnella kahden jämtin haukkua! Ilma lämpeni turhan lämpimäksi + 19, mutta eipä tuntunut pomoa haittaavan. Liekö lämpö sen pään pehmentänyt, että se tuli ottamaaan ite yhteyttä meihin, mikä ei todellakaan ole sen pojan tapaista! Puhalteli hetken meidän jaloissa ilmaa poskiinsa ja hävis saman tien pöhisten takas työmaalle. Seuraavaa karkkoa lähettiin antamaan ja hiippailtiin haukulle ja ihan uskomatonta, että osattiin ja päästiin näkemään, mitä pomo haukkui! Henkka oli hetkeä aiemmin meitä ja meijän toimintaa puhelimessa "kehunu".... No, joka tapauksessa päästiin vajaaseen 30 metriin ja nähtiin isolla aukolla kuusen alla makaamassa tupla vasat ja parin kymmenen metrin päässä niistä metän reunassa oli lehmä, joka ikäänkuin komensi mukuloitaan mentän suojiin turvaan. Ja pomo tanssi niiden ympärillä ja haukkui verkkaseen. Ihan mielettömän upeaa kateltavaa! Pimeä alkoi jo tulla ja pyydettiin ystäviä apuun, että saatais Eppu ajoissa autoon. Onneksi meillä oli auttavia ja innokkaita tienoot tuntevia ihmisiä apuna! Jokusen karkon jälkeen yksi meistä pääsi hirvien ja Epun väliin jolle pomo tulikin kopiksi ja antoi ottaa itsensä kiinni lauantai iltana yheksän maissa yli 10 h haukkumisen jälkeen. Oli tosi kiva päivä ja hienointa oli tietysti se, että Laura oli oppinut käyttämään gepsiä ja lukemaan karttaa ilmaan ensimmäisenkään kaksilahkeisen apua. Tästä me tehdään kyllä joka syksynen perinne!

Harjuniityssä oli kummallinen lauantai muutenkin, sillä koiratarhat oli tyhjinä, kun Hekka nappas loput kolme koiraa ja lähti Harjuniityn Härskin luo Hämeeseen metille. Taisi Harjuniityn isäntä olla pikkusen ihmeissään, kun ketään ei näkyny kotosalla koko päivän missään!

Sunnuntaina Henkka ja Härski saivat Katin ja Hetan kanssa 2 supia ja 2 mäyrää. Katille 1 mäyrä ja Hetalle muut. Ihan ok alotus uudelle kaudelle :). Sunnuntaina iltapäivällä oli Lucan vuoro päästä ettimään tirppanaa ja löytyhän se. Ja ois poika sen varmasti hakenu ja tuonukkin, jos ampuja ois saanu sen puotettua....

 

lautal_web.gif

 

18.9.2010 Henkka ja Laura koiria liikuttamassa Hämäläisen maisemissa. Mukana reissulla 3 jämtiä ja 2 sakua. Eipä sen ihmeempää, mutta kaikille kunnon lenkkiä ja liikuntaa.

 

lautal_web.gif

 

13.9.2010 Henkka ja Alenin Ari haukuttelemassa Eppua. Lämmintä vaan tuntuu riittävän jo melkein liiaksi asti. Iltapäivällä klo 14.00 aikaan lämpö nousi + 22 asteeseen. Eppu haukutteli mukavasti useamman tunnin ja tuli pois vasta pimeällä.

 

lautal_web.gif

 

12.9.2010 Laura lähti äijien kanssa pesille. Mukana oli nippu mustia tyttöjä ja yksi valkoinen neito - Ilona ihanainen! Mukavaa oli ja porukka saikin mäyrän Hulinalle.

 

lautal_web.gif

 

6.9.2010 Henkka ja Venhon Antti haukuttamassa hirvikoiria. Olivat pojat päättäneet kokeilla laittaa Onnia Epun haukulle. Onnin kanssa hiippailivat n. 200 m:n päähän haukusta ja päästivät äijän irti. Ja niin paineli Onni Epun haukulle ja alkoikin ehkä hieman yllättäen haukkua! Tätä on kyllä aikasemminkin kokeiltu, mutta huonolla menestyksellä. Onnin haukkuääni on ihan jotain muuta kun Epulla. Komea basso ja haukkutieheyskin tiheämpi kun Epulla. Oli kyllä aikamoista soittaa Epulle ja kuunnella, kuinka Onni säesti siellä pomon taustalla. Ja voi, että kun ois päässy näkemään! Pojilla oli muuten haukussa lehmä ja vasa. Nyt vaan Onnille lisää tommosia kokemuksia!

 

lautal_web.gif

 

 

28-29.8.2010 Mejä viikonloppu Vekaranjärvellä. Lauantaina veettiin jälkiä oikeen urakalla ja sunnuntai aamulla lähettiin mejä päivään aika sekavalla mielellä. Avo ykköstä lähettiin hakemaan, vaikka ei ihan nappiharjotuksia saatukkaan alle. Muutenkin ois voitu alottaa jo alku kesästä jäljestysharjotukset ja harjotella paljon paljon enemmän. Jotenkin herääminen mejäilyyn tuli puskista ja herättiin vasta heinäkuun alussa harjottelemaan.

Laura ja Luca taas aamulla ekana parina maastoon. Kummallinen tuuri olla arvonnoissa aina eka tai vika. Eipä jäljestyksen jälkeen Laura paljon toivoa ykköstuloksesta antanu ja koko päivä menikin kärvistellessä tulosta ootellessa. Laura oli ekaa kertaa maasto-oppaana ja kokemus oli kuulemma ok. Ja tulihan se avo ykkönen nippa nappa kuitenkin!!!! Jee, hyvä Laura & Luca! Ykkönen on kuitenkin ykkönen, vaikkakin rimaa hipoen! Ensi vuonna mennäänkin sitten mejä hommissa voittajaluokkaan, jolloin vaaditaankin sitten jo paljon haastavampia suorituksia. Niitä ootellessa on kuitenkin edessä ainakin yksi metsästyskoe ja näyttelyitä.

 

lautal_web.gif

 

23.8.2010 Eppu ja Onni pääsivät mettään :)! Eppu sai äänensä auki ja haukutteli kumeikossa lehmää ja vasaa. Mukava kauden alotus. Pomon jalan kunto ja kestävyys kyllä mietityttää kovasti. Nyt peukut pystyyn, että jalka kestäisi kahden pilalle menneen syksyn jälkeen ja saatas metästellä terveen koiran kanssa koko kausi.

 

lautal_web.gif

 

22.8.2010 Heinolan näyttelyssä. Luca PU 5 ja varaserti. Sertijahti siis jatkukoon!

 

lautal_web.gif

 

20.8.2010 Sorsajahti alkoi! Oltiin sakilla mukana. Miehet ampujina ja allekirjottanut koiraa ohjaamassa. Muutamat saatiin pudotettua aamu- ja iltalennolta. Ja Luca-herra nouti. Ohjaamisessa on kyllä vielä oppimista niin emännällä kun koirallakin, mutta mukavaa oli. Kiitos mukavasta seurasta Veikolle.

 

lautal_web.gif

 

15.8.2010 Laura & Luca ja Kepa aamulennolla kyyhkysiä kattelemassa. Vähänlaisesti oli lintuja ja saalis jäi tällä kertaa yhteen Lauran pudottamaan kyyhkyyn.

 

lautal_web.gif

 

14.8.2010 Laura ja Luca vesikokeessa Virolahdella. Kokeen tulos hyväksytty :)!

 

lautal_web.gif

 

1.8.2010 Laura ja Luca Luumäellä Munteella ekaa kertaa mukana jäljestyskokeessa.

Eipä kovasti osattu, eikä oikeastaan uskallettu ootella minkäänlaista tulosta, että mentiin vaan mukaan kattomaan meininkiä. Mutta parivaljakko yllätti meidät totaalisesti! Luca ja Laura saivat ekan AVO 1 tuloksen ja hyvän arvostelun pisteillä 43 :)! Lucan puutteena on kulmien merkkaamattomuus ja niinhän äijä jättikin ne kokeessakin merkkaamatta. Mutta intoa ei onneksi puutu! Tämä tulos antaa kyllä lisää puhtia treeniin ja kasvattajalta saatiin lisää hyviä vinkkejä harjotteluun.

Samalla reissulla Laura sai tavata Lucan sukulaisia. Isän ja iso-iso mummin! Ja iso-iso mummi oli vielä 10-vuotiaanakin iskussa ja mukana kokeessa. Ja sai tulokseksi VOI 1, 43 pisteellä! Teräsmuori :)!

Suuri kiitos taas kerran kyydeistä, tuesta ja vinkeistä Lucan ihanalle kasvattajalle Veli Nurmiselle Elimäelle Korppalon kenneliin!

Arvostelu kokeesta Lucan sivulla.

lautal_web.gif

 

9.7.2010 Helteistä huolimatta päätettiin kokeilla jäljestämistä Lucan kanssa. Vedettiin jälki edellisenä iltana naapuri mettään. Kokeiltiin AVO-luokan jälkeä. Luca jäljesti yllättävän hyvin, paitsi kulmat tahtoivat jäädä merkkaamatta. Intoa oli kuin ilmapallossa. Itekkin innostuttiin hienosta suorituksesta, vaikkei olla yhtään harjoteltu. Meinataan lähteä kokeilemaan AVO-luokan koetta elokuussa. Rohkea rokan syö:)!

 lautal_web.gif

 

19.6.2010 Kotkan KV näyttely, Lucalle serti, cacib ja vsp. Upeasti meni Lauralla ja Lucalla päivä ja Luca valittiin 23 englanninspirngespanielin joukosta kahden kauneimman joukkoon. Lämmin sää verotti sen verran, että vei Lucasta sen ihan parhaan terän, niin että liikkuminen ei ollut ehkä ihan parasta mahdollista, mutta muuten upea suoritus. Hyvä Laura ja Luca :)! 

Kesä on päässyt mukavasti alkuun ja Harjuniittyläiset ovat alotelleet joka kesäistä uimistaan kotirannassa. Toivotavasti säät lämpiävät kunnolla ja vedet sitä mukaan, että voitaisiin lenkkejä pidentää.

 

lautal_web.gif

 

27.4.2010 Vihdoin tuli meidän ekan jämtinartun luovutuspäivä ja haettiin Henkan kanssa pikku neiti kotiin! Pentue oli kaikin puolin todella tasanen, joten pennun valinta ei ollut missään nimessä helppo juttu! Onneksi nimen valinta oli paljon helpompaa!  Kotiin lähdettiin kuitenkin meidän mielestämme se ehdottomasti paras, sievin ja toivottavasti hyvä tuleva metsästyskaveri ja uusi perheen jäsen matkassa. Parhaillaan kuudes Harjuniittyläinen Tepkarin Tiitu totuttelee uuteen kotiinsa ja laumaansa Onnin ja Lucan kanssa. Ja näyttää ainakin ekan illan perusteella istuvan porukkaan hienosti!

 

lautal_web.gif 

4-5.4.2010 pääsiäissunnuntaina Lappeenrannan näyttelystä Harjuniityn Hippu-neiti serti ja VSP, handlerina Laura sekä maanantaina Luca EH.

 

lautal_web.gif

 

28.3.2010 Palmusunnuntai! Henkka & likat, Kepa & Turska, Vilen & Ilona sekä Niemen Ville ja H-Emma olivat tällä kertaa isolla sakilla Vuolenkoskella. Vetisen ja harmaan päivän päätteeksi Katille supi ja Ilonalle mäyrä.

 

lautal_web.gif

 

26.3.2010 HARJUNIITTYYN KAKSOISVALIOITA KAKSIN KAPPALEIN :)!

Ekat Harjuniittyläiset kaksoisvaliot, siskokset Heta & Hippu!

Ekaksi ehti kaksoisvalion tittelin nappaamaan sunnuntaina 21.3 Vihdissä meidän Heta ja heti parin päivän päästä keskiviikkona 24.3 Kasarissa Suoknuutien Hippu. Onnittelumme Muurolaan!                                 

lautal_web.gif

 

23.3.2010 Arvottiin töiden jälkeen koirien lenkitysvuoroja ja Henkalle nasahti tyttöjen lenkitys. Henkka lähti hiihtelemään kotipihasta tyttöjen juostessa vapaana hangella mukavassa keväisessä auringonpaisteessa. Ite lähdin jämtipoikien kanssa juoksulenkille. Kotiin tullessani Henkka huuteli rakentamattomalta naapuritontilta, että oli löytänyt supin jälkiä, että alkakaas laitella kamppeita kasaan, katotaan mitä löydetään. Heta kotiin ja Kati hakemaan, eikä aikaakaan, kun vanha rouva löyti maapesän ja reijän. Henkka soitteli hätiin Kepan ja ihan naapurista meidän oman seuran Mattilan Veken. Siis todellinen suffelipaikka tieltä vain vajaat 50 m :)!! Kepakin sananmukaisesti hiihteli paikalle edustusjahti kamppeissa. Kati alle ja samassa Henkka näki jo ekan supin. Hetkessä oli eka supi pihalla ja kohta perään jo toinen. Siis kerrankin ihan käsittämättömän nopeaa ja simppeliä touhua! Muutama lapiollinen lunta vaan pois, eikä sen kummempaa kaivelua tai koiran tutkailua. Laura oli apukätenä ja supin lopettajana hyvässä opissa. Eipä ihan äkkiä ois uskottu, että meiltä kotoa näköetäisyydellä asusteleepi supipari. Meidän sakutytöt ei taida sitä kyllä ihan hevillä sallia...

lautal_web.gif

 

16.3.2010 Harjuniityn Hipulle ensimmäinen LUME-tulos - onnea Muurolaan Suoknuutin poppoolle :)!

 

lautal_web.gif


 

15.3.2010 Henkka ja Heta kävivät vielä uudestaan vapaapäivän vietossa Lyöttilän pesällä, kun sinne oli mitä ilmeisimmin jäänyt edelliseltä reissulta toinen supi. Ja oli ja löytyi sieltä vielä toinenkin.

 

lautal_web.gif

 

12-14.3.2010

Henkka varasi jämtinartun, joka on syntynyt 9.3. elikkäs Harjuniittyyn tulossa uusi pentu huhti-toukokuun vaihteessa :)

Sunnuntaina Hetalle supi Lyöttilästä. Kati jäi tällä reissulla kotiin, koska mäyrä ehti nakistaa Katia poskesta. Onneksi ei mitään suurempaa, mutta reikä kuitenkin ja poski turvoksissa. Neiti muistutti ihan Hessu Hopoa:).

Lauantaina taas aamusta menoksi ja nokka kohti Lyöttilää. Hulkkoselle pari supia riihestä heti kärkeen. Seuraavasta ladosta Katille ja Turolle kummallekin mäyrä. Vileeni Kettulasta tuli Ilonan ihanaisen kanssa remmiin mukaan ja Ilonalle saatiin kapinen supi. Loppu päivä menikin tyhjän kiertelyssä.

Perjantaina Henkka ja Kepa vapailla, joten pesillehän se äijät koirineen ajatti ihanan aurinkoisen sään myötä. Katille supi Niskalasta ja Hetalle kaksi supia omilta nurkilta.

 

lautal_web.gif

 

6.3.2010 Henkka ja mustat likat & Kepa + Terppa pesillä Kotkan tien varressa venttiiliaseman laajalla maapesällä. Terpalle mäyrä ja Hetalle supi, sekä Kupiaisen Villen parsonrusseli Pertulle mäyrä. Kaivuuporukkaa ja apumiehiä oli myös matkassa apuna.

Laura ja Luca oman kylän ryhmänäyttelyssä. Ihan mieletön päivä meidän nuorisolla. Lucalla eka esiintyminen nuorten luokassa ja kotiin tuomisina PU 1, eka SERTI ja VSP :)! Hienoa Laura ja Luca! Kerrassaan hieno ja rauhallinen esiintyminen ja esittäminen.

 

lautal_web.gif

 

27.2.2010 Äijät kiertelivät lähimaastojen pesiä, mutta tällä kertaa ei saalista tullut.

 

lautal_web.gif

 

21-22.2.2010 Harjuniityssä vieraita. Hanna ja Klasu koirineen tulivat länsirannikolta viettämään pitkää viikonloppua kaakkoon ja ehtivät piipahtaa myös meillä. Pete & Outi sekä Harjuniityn Härski olivat myös syömässä ja saunomassa.

Sunnuntai aamusta metälle lähdettiin Jaalan suuntaan isolla sakilla. Saaliiksi saimme maapesästä kaksi supia, jotka molemmat olivat kapisia.Toinen Hannan Ipulle ja toinen Peten Terpalle. Käytiin myös vanhalla ladolla ja ehdittiin vielä toisellekin maapesälle, jotka molemmat olivat kuitenkin tyhjiä. Kotimatkan alkaessa Henkka sai puhelun, että Mattilassa olisi kettu livahtanut pesään. Pesästä saatiin kuitenkin supi Venhon Antin Jetalle.

Maanantaina lähdettiin sitten Iitin suuntaan. Eka maapesän tarkisti ensin Kati ja varmisti vielä Ippu. Pesä oli tyhjä. Seuraavaksi mentiin laajalle maapesälle, josta Hulkkoselle saatiin supi. Samaan pesään laitettiin Hulkkosen jälkeen Klasun Morris, joka löysikin mäyrän. Meidän harmiksi emme saaneet mäyrää pesästä.

Kiitos kaikille mukavasta seurasta! Toivottavasti vielä palaillaan näissä merkeissä, sillä kaikenlaiset jalostusasiat jäivät meiltä vielä monilta osin kesken ....:)!

 

lautal_web.gif

 

 

15.2.2010 Henkka ja Heta & Kati ja Venhon Antti koirineen olivat Tirvalla pesillä. Antin Hilmalle ja Hetsupille supit samasta pesästä. Hilma alotti hoitaen oman supinsa ja Hetsuppi peesas.

 

lautal_web.gif

 

 

14.2.2010 Luca ekaa kertaa fasaaneja hakemassa. Hyvin löyti ja nouti molemmat linnut. Äijä kanto linnut metästä pois autolle ja oli ihan liekeissä.

Henkka ja Kepa olivat Hulkkosen ja Katin kanssa lähimaastojen pesillä, mutta ei löytynyt tällä kertaa elukkaa. Kati oli lämmennyt ootellessaan autossa niin, että oli päässy boxistaan ulos ja silpunnut kuumissaan  Henkan auton penkkiä...prkl pommikone :(!

 

lautal_web.gif

 

12.2.2010 Katille kotimaisemista kettu. Hiihtolenkillä Eppu putosi kaksi kertaa jäihin ihan kotirannassa! Meinas olla happipaikka, mutta onneksi Henkka ja Eppu selvisivät säikähdyksellä. Henkalla leveät mettäsukset, jotka kannattelivat miestä niin, että ei pudonnut Epun kanssa samaan avantoon ja Henkka sai nykästyä Epun takas jäälle.

lautal_web.gif

 

7.2.2010  Harjuniittyläiset siskokset Heta & Hulina olivat Savitaipaleella LUME kokeessa ja molemmat saivat kokeen läpi :)! Onnea!

 

lautal_web.gif

 

5.2.2010 Lucan PRA diagnoosi tuli tänään: VAPAA :)! Eli Lucalla ei ole tutkitun PRA muodon aiheuttamaa geeni muunnosta, eikä se peritytä sitä jälkeläisilleen!

 

lautal_web.gif 

 

31.1.2010 Meidän vanha rouva innostui kun nuoruuden päivinään ja Katin kanssa saatiin kaksi supia. Äijillä riitti taas kerran meidän pommikoneen tempauksissa ihmettelemistä. Lauantaina Katikin oli mukana Hulkkosen seurana, mutta ei päässy työmaalle. Siinä vuoroaan boxissa ootellessa Katiska pisti Venhon Antille matkalla olleen metästystakin silpuksi ja siinä takin kanssa temutessaan rouvalta irtosi pitkään kiusannut hammas, mikä olikin ainoa Katin hyvä työ lauantaina. Kuinka kummassa se on voinut kiskoa kokonaista takkia puolen sentin rakosesta boxiin ja silputa sen ihan riekaleiksi...?

 

lautal_web.gif 

 

30.1.2010 Kepan vuoro oli tällä kertaan yrittää kettua nurin ja hurmetta hangelle, mutta ohipa PYYHKÄS Kepa! Päivän päätteeksi kuitenkin Hulkkosen avustuksella saatiin kettu Iitistä ja päivälle tuli arvosanaksi hyvä.

lautal_web.gif

 

27.1.2010 Luca lonkkakuvissa ja geenitestissä.

 

lautal_web.gif

 

18.1.2010 Härski & Elli, Ari Alèn ja Henkka olivat kettujahdissa Anttilassa. Eipä saaneet äijät kettua tällä kertaa. Jos matkassa ois ollu edes hitunen hyvää tuuria olisi kettuja saattanut tulla jopa kaksi! Maanantai-iltana Harjuniityssä kertailtiin hyvinkin seikkaperäisesti päivän kulkua ja "maisteltiin" ohi ammuttua kettua by Henkka :)! Kepan sanontaa lainatakseni tällä kertaa saatiin vaan hurmetta hangelle...

 

lautal_web.gif

 

17.1.2010 Henkka & Härski jänisjahdissa. Tuloksena kaksi pitkäkorvaa Okan Joken Millalle.

 

lautal_web.gif

 

16.1.2010 Harjuniityn Härski ja Elli neiti tulivat viikonlopuksi visiittiin. Lauantaina järjestettiin omalla kylällä kettujahti ja Elli pääsi työmaalle. Mukaan lähtivät Ari Alèn, Härski, Henkka & Laura. Lauralla muuten eka kettujahti ja eka kertaa oma pyssy matkassa :).Tällä kertaa ei ollut Elli parhaimmillaan, eikä se saanut kunnon ajoa aikaseksi. Iltapäivällä vaihdettiin koiria ja lähdettiin kiertämään pesiä Hetan ja Katin avustuksella. Kepakin ehti mukaan. Laura pääsi poikien kanssa mukaan tositouhuihin ja avustikin koiria hienosti! No, kyllä pojatkin olivat auttaneet..:)! Tuloksena vielä iltasella Katille ja Hetalle kummallekin supit naiseen.

 

lautal_web.gif

 

 

9.1.2010 Hetalle kaksi supia Jaalan Pökölästä. Normi, tuttu sakki äijiä mukana.

 

lautal_web.gif

 

6.1.2010 meidän kasvatista Harjuniityn Hippusta tänään KVA!!! Kuivannon A-putkikokeen tuloksena Hipulle upeat 49 pistettä! Hienoa! Onnittelut Muurolaan Suoknuutin poppoolle!

 

lautal_web.gif

 

3.1.2010 Uusi vuosikymmen puhkastu ja potkastu käyntiin. Kovasta pakkasesta -28,5 huolimatta äijät lähtivät pesille ja Hetalle saatiin supi ja Terpalle mäyrä.